Vietän enään yheksän kaunista ja kylmää päivää Suomemaalla, jonka jälkeen puhaltaa Sydneyn tuulet. Arvakkaa jännittääkö? Luulis, mutta ei.. Okei, tänään iski pieni "mä oikeesti lähden yheksän päivän päästä maailman toiselle puolelle"-paniikki. Mutta sekin meni nopeasti ohi kunhan vaan keksi tärkeämpää tekemistä. Ja onneks hetken päästä alkokin Putous, joka vei ajatukset aivan muualle. Kiitos. Ja Go Karim! (suunniteltiin jo Anun kanssa et pyhitetään lauantaisin puolitoistatuntia Putoukselle myös Australiassa)
Mutta siihen asiaan!
Vietettiin mun läksiäisiä tossa eilen tyttöjen kanssa. Olin varannut pöydän meille Haraldista, ja sielä syötiin mahamme melkein kylläisiksi. Voin kertoa, että oli hyvää ja seura parasta mahdollista A-luokkaa.
Ei unohdeta jälkkärijätskiä:
 |
| katjan pallo |
 |
| mun pallot |
Kyllä se ehkä vähä hapotti maksaa kahesta ei ees golf-pallon kokosesta jätskistä rontti 6e, ja toi kippo teki niistä vielä pienemmät. Mut hei, oli tää kyl sen verran ainutlaatuinen tilaisuus, että pakkohan sitä ny jälkkäriäki oli viel ottaa :)) ja Nana sai pallon joka maistu ihan wc:n raikastimelle. (haha!) Laventeli-lakka, jos joku haluaa myös mielenkiintoisen makuelämyksen.
Mahat melkein kylläisinä ja lompakko tyhjänä jatkettiin matkaa Katjan lukaaliin jossa olikin karkit, sipsit ja juomingit valmiina odottamassa ottajaansa. Ilta oli paras mahdollinen, ja just sellanen mitä halusinki läksiäisiltä. Kiitos siitä tytöille <3
Kaiken kruunas vielä läksiäislahja, joka sai mut itkemään naurusta.
 |
| VYÖLAUKKU! sisältäen: jenkkiä, salmiakkia, rakkolaastarin, normilaastareita, Panadolia, ruisleipää, kiikarit ja tietty Suomi-Enklanti minidiktsioneri oppaan sosiaaliseen elämään eli life vit sosial servise. |
En siis oo ite mikään vyölaukkujen ykkös-fani saati ikinä sellasta käyttänykkä, mut elisen tutustumisen perusteella pikkasen kätevä ja tavaraasyövä peli.
Ei tarvi kaupungilla ruuhkassa tai baarissa pelätä et joku tulis ja yrittäis pölliä jotain. Toista se on tavallisella käsilaukulla tai minibile-laukulla, lasket sen vahingossa jonnekki ja PHuh se on poissa. Tätä ei tarvitse laskea minnekään, se on aina mukana. Ainoo huonopuoli siinä on ulkonäkö ja kuin junttia se on. Vyölaukusta tulee pakottamattakin mieleen suomalaiset miehet kesäpäivänä sandaaleineen ja valkosten tennissukkien kanssa vyölaukku vyötäröllä. Eih. Hyi.
Sain myöskin minisanakirjan, jonka sisältö on sen verran rivoa että se jääköön vain mun tietoon. Pitänee heti ensimmäisenä baari-iltana ottaa kyseiset lainaukset ja lauseet käyttöön, ja kattoo miten käy..
Ja se tärkein! Tytöt halus itekki päästä Australiaan, ja sehän onnistuu näinkin helposti ja vaivattomasti:
 |
| parhaimmisto + Nanan pitkä tumma paksu tukka ja Katjan pälväri |
Eikä enään pelota yhtää vaikka meneeki maailman toiselle puollelle kun on parhaat kaverit rinkassa matkassa. <3
Näillä kavereilla on myös omat Australian haaveensa, jonka toteutus on vain musta kii. Teija haluaa oppia surffaa, Siiri kurkata (muuttaa?) kengurupussii, Katja haluaa Koalan kanssa samaan kuvaan ja Nana näitä kaikkia. Lupaan ainaki yrittää parhaani.
 |
| vietin mun läksiäisiä kavereiden kans |
Olin myös viimeviikolla käymässä katsomassa mun ihanaa Johannaa ja sen pientä neljän kuukauden ja kahdeksan kilon ikäistä ja kokoista pötkälettä. Mun kummityttöä <3 Tyttö on just oppinu kääntyyn selältä mahalleen, ja hampaatki alkaa varmasti pian kasvaan. Kun joskus palaan, se ei ookkaan enään tämä sama pieni sylivauva jonka kanssa kielimuuri on suuri. Tämän vuoksi yritinkin kovasti saada tytöstä yliannostusta, siinä kuitenkin onnistumatta..
 |
| ristiäisistä marraskuussa |
Tänään kyllä tuli myöskin sellanen fiilis et lähenkö mä oikeesti vuodeks (vähintään) pois, jättäen nää ihanat ihmiset ja kaiken muun taakseni. Tämä ajatus sai aika pitkänki hiljasen hetken, mut sit se iski tajuntaan. Mun elämähän on täällä pelkkää oravanpyörää, miks mä en muka haluais pois täältä? Haluanko mä oikeesti viettää mun elämäni parhaimman ajan tekemättä mitään järkevää? Mulla tulee ensinnäki kamala ikävä kaikkia, mut tiedän sen et vaikka ei välttämättä pystykkään oleen joka päivä yhteydessä kavereihin ja on se 15000km välimatkaa, niin ei ne mihinkään katoa. Täällä ne on mua odottamassa. Sama perheen kanssa. Mä tuun takasi vanhempana ja elämää nähneenpänä ko koskaan, ja ehkä mä sen jälkeen tiedän mikä musta tulee isona. - Ainaki voi toivoa.
- Sonja
